Miten lastensuojelutyö eroaa Suomessa ja Ruotsissa - sosiaalityöntekijä Heidi Silfverbergin kokemuksia
Heidi Silfverberg on sosiaalityöntekijä, jolla on kokemusta lastensuojelutyöstä sekä Suomesta että Ruotsista. Haastattelun tekohetkellä Heidi työskenteli sosiaalipalveluissa Tukholmassa. Ennen muuttoaan Ruotsiin Heidi toimi lastensuojelussa Suomessa, mutta päätyi vaihtamaan maata puolisonsa saatua työpaikan Tukholmasta. Haastattelussa hän kertoo kokemuksistaan ja havainnoistaan siitä, miten työskentelykulttuurit eroavat maiden välillä. Hän kuvaa muun muassa työnhaun haasteita Tukholmassa sekä lastensuojelun käytäntöihin, byrokratiaan ja palkkausjärjestelmiin liittyviä eroja.
Kuva: Heidin kotialbumi
Heidi on työskennellyt sosiaalisihteerinä (ruots. “socialsekreterare”) Ruotsissa kolmen vuoden ajan. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa – erityisesti Tukholmassa – työpaikoista on kova kilpailu. Vaikka Heidi oli kouluttautunut ja kokenut lastensuojelutyöntekijä Suomessa, hänen oli vaikea päästä kiinni työmarkkinoihin Ruotsissa.
– Lähetin yli 10 työhakemusta ja sain vastauksen vain yhdestä. Täällä koulutetaan niin paljon sosionomeja, Heidi kertoo.
Eniten Heidiä yllätti Ruotsiin muuton jälkeen se, kuinka vaikeaa työn saaminen oli. Sen sijaan suomalaisen tutkinnon hyväksyttäminen Ruotsin sosiaalihallituksessa kävi helposti ja vei vain 1–2 viikkoa.
– Alussa oli vaikea päästä sisälle järjestelmään, ja ensimmäisen vuoden aikana mietin usein, mitä he oikein tekevät ja miksi kaikki pitää tehdä niin monimutkaisesti, Heidi kertoo nauraen. Mutta kun järjestelmä tuli tutuksi, työ helpottui. Se on oikeusturvan kannalta toimiva järjestelmä, Heidi jatkaa.
Ruotsissa sosiaalipalveluissa työskenteleviä kutsutaan sosiaalisihteereiksi tai käsittelijöiksi, mikä heijastaa selvää eroa maiden välillä. Yksi näkyvimmistä eroista Suomen ja Ruotsin lastensuojelussa on Ruotsin laaja byrokratia: kaikki vaatii erillisen päätöksen, mikä tekee työprosesseista Ruotsissa hitaampia ja monimutkaisempia kuin Suomessa.
– Kiireellinen sijoitus voi Ruotsissa vaatia neljää eri päätöstä ja asiakirjaa, kun taas Suomessa sen voi hoitaa yhdellä päätöksellä.
Ruotsalaisilla sosiaalisihteereillä ei ole samanlaista päätäntävalta kuin suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä. Esimerkiksi Ruotsissa sosiaalisihteeri saa tehdä päätöksiä avohuollon palveluista vasta kahden vuoden työkokemuksen jälkeen, ja selvityksen lopettaminen kuuluu aina esihenkilön vastuulle. Suomessa sen sijaan sosiaalityöntekijällä on selvästi enemmän itsenäistä päätösvaltaa.
Ero juontaa juurensa maiden erilaisiin päätöksentekokäytäntöihin. Ruotsissa prosessi rakentuu delegointimallille, jossa päätösvaltaa siirretään hallinnon ylemmiltä tasoilta käytännön työhön. Näin esimerkiksi sosiaalityöntekijät voivat saada päätösvallan tietyissä asiakastilanteissa, mutta aina selkeästi määritellyin ehdoin ja kirjallisen perustelun kautta. Mallin tavoitteena on nopeuttaa prosesseja ja vapauttaa johtoportaiden työaikaa strategisiin tehtäviin. Suomalaiseen tapaan tottuneelle tämä voi vaikuttaa raskaammalta menettelyltä, mutta samalla se lisää läpinäkyvyyttä ja vahvistaa asiakkaan oikeusturvaa.
Siinä missä Suomessa puhutaan asiakkuudesta lastensuojelussa, Ruotsissa keskitytään selvityksiin sekä erilaisiin palveluihin ja tukitoimiin. Järjestelmä on rakennettu niin, että jokaista päätöstä seurataan tarkasti. Heidi kertoo työskentelevänsä Ruotsissa huomattavasti harvemman nuoren kanssa kuin Suomessa. Hänen asiakaslistallaan on vain 13 nuorta, sillä asiat ovat usein monimutkaisempia ja vievät paljon huomiota ja aikaa.
– Työtä tehdään hyvin eri tavalla, Heidi kuvailee. Etuna on se, ettei pysyvää asiakkuutta ole, vaan asiat viedään loppuun. Suomessa saattoi käydä niin, ettei palvelua saatu käyntiin tai perhe kieltäytyi siitä, jolloin asia saattoi jäädä roikkumaan. Ruotsissa se ei ole mahdollista. Täällä on oltava voimassa oleva päätös.
Ruotsissa selvitys voi kestää enintään neljä kuukautta. Jos aikaa tarvitaan lisää, on tehtävä uusi päätös, joka perustuu tarkasti määriteltyihin kriteereihin. Selvityksen päätyttyä asia joko suljetaan tai sille myönnetään jokin toimenpide. Toimenpidepäätös pitää asian aktiivisena, ja sen voimassaolon lähestyessä loppua on aina arvioitava, jatkuuko vai päättyykö tuki.
Heidi työskentelee 13–20-vuotiaiden nuorten parissa. Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa selvitysten tekeminen, kuten Suomessa, mutta Ruotsissa työnkuva on laajempi ja sidottu tiiviisti järjestelmään, mikä vaatii jatkuvaa päätösten ja aikarajojen seuraamista.
– Työskentely 18–20-vuotiaiden parissa on ollut täysin uusi kohderyhmä minulle. On erityistä arvioida aikuisten suojelutarvetta. He eivät aina itse koe tarvitsevansa suojelua.
Yksi Heidin suurimmista haasteista oli sopeutua ruotsalaiseen työkulttuuriin, erityisesti siihen, miten viranomaisrooli ymmärretään. Ruotsissa painotetaan vahvasti yhteistyötä perheen kanssa, ja myös lainsäädäntö rakentuu tämän ajatuksen varaan. Käytännössä tämä voi tarkoittaa, että vaikka sosiaalityöntekijä arvioisi nuoren tarvitsevan sijoitusta, ensisijaisesti toteutetaan avohuollon intensiivinen tukitoimi, jos perhe siihen suostuu. Suomessa sen sijaan ratkaisut tehdään pitkälti sosiaalityöntekijän arvion perusteella – nuori voitaisiin sijoittaa, vaikka perhe vastustaisi.
Heidi kertoo omaksuneensa vähitellen ruotsalaisen työotteen, mutta myöntää sen olevan ajoittain henkisesti raskasta. Perheen toiveet on otettava huomioon, vaikka työntekijänä näkisi selvästi, että jokin toinen ratkaisu voisi olla enemmän lapsen edun mukainen.
– Suomessa olimme viranomaisia etäisemmällä tavalla – positiivisessa mielessä. Ruotsissa suhde on läheisempi, on paljon tapaamisia, kotikäyntejä ja yhteyksiä nuorten elämään vaikuttaviin tahoihin. On ihanaa saada nuoren luottamus ja kuulla hänen kokemuksiaan, mutta se tekee vaikeaksi tehdä perheen toiveiden vastaisia päätöksiä.
Heidi kertoo kampanjasta, jossa arabiaa puhuvassa maassa levitettiin väärää tietoa Ruotsin sosiaalipalvelusta – väitettiin, että viranomaiset kaappaisivat muslimilapsia. Tämä on jättänyt jälkensä, ja Ruotsissa joudutaan tekemään paljon työtä perheiden luottamuksen voittamiseksi. Suomessa tilanne on toisenlainen: lähes kaikki tietävät, mitä lastensuojelu tekee, ja vaikka lastensuojelu voi herättää huolta tai pelkoa, sen perusluonne ei ole epäselvä.
Heidi puhuu lämpimästi ruotsalaisesta työkulttuurista, jossa työntekijöiden hyvinvointi ja työn ja vapaa-ajan tasapaino ovat keskiössä.
– Esihenkilöt kannustavat taukoihin ja on rakenteita työntekijöiden tukemiseksi, esimerkiksi jos on ollut useita sairauspoissaoloja. Meillä on työpaikkakokoukset joka kuukausi, joissa keskustellaan työympäristöstä ja kaikkien hyvinvoinnista pidetään huolta.
Heidi kertoo myös koulutusjärjestelmien eroista. Ruotsissa sosionomikoulutus on usein lyhyempi, eikä maisterin tutkinto ole yleinen. Sen sijaan jatkokouluttautuminen työn ohessa on tavallista. Heidi arvostaa Ruotsin panostusta täydennyskoulutuksiin, joissa työntekijöillä on jatkuvasti mahdollisuus kehittää osaamistaan erilaisten koulutusten ja kurssien kautta. Tämä eroaa Suomesta, jossa koulutus on usein pidempi ja akateemisempi alusta asti.
– Olen käynyt lukemattomia koulutuksia työpaikalla Ruotsissa. Ne voivat olla lyhyitä, tunnin mittaisia tai viiden päivän koulutuksia.
Yksi Heidin mainitsemista menetelmistä on Signs of Safety, joka keskittyy perheiden vahvuuksiin ja niiden varaan rakentamiseen, sen sijaan että keskityttäisiin pelkästään ongelmiin.
– Signs of Safety on keskeinen työmenetelmä meillä. Kaikki ovat käyneet koulutuksen ja sitä tulee soveltaa jatkuvasti. Se on huippumenetelmä: kaikkien perheiden elämässä on vahvuuksia, Heidi sanoo.
Myös palkkajärjestelmässä maiden välillä on huomattavia eroja. Kun sosiaalityöntekijöillä on kiinteä peruspalkka Suomessa, kun naapurimaassa palkka neuvotellaan yksilöllisesti.
Kun sosiaalityöntekijöillä on kiinteä peruspalkka Suomessa, kun naapurimaassa palkka neuvotellaan yksilöllisesti.
– Täällä palkka riippuu siitä, mitä onnistut neuvottelemaan alussa. Vaihtamalla työpaikkaa voi nostaa palkkaa. Jos minulla on esimerkiksi 40 000 kruunua palkkaa, voin uuden työn alussa pyytää 42 000.
Vuosittain pidetään kehityskeskusteluja, joissa arvioidaan työpanosta, ja sen jälkeen palkkakeskustelu, jossa neuvotellaan uusi palkka. Palkat tarkistetaan vuosittain ja nousu riippuu työnantajan asettamista kriteereistä ja työntekijän suoriutumisesta.
– Kyse ei ole varsinaisesta palkkakeskustelusta, vaan siitä, miten rahapotti jaetaan.
Haastattelun lopuksi Heidi antaa neuvon niille, jotka harkitsevat muuttoa Ruotsiin sosiaalialan töihin: aloita työnhaku ajoissa. Kilpailu työpaikoista on kovaa, etenkin isoissa kaupungeissa kuten Tukholmassa.
– Tukholma on suosittu työpaikka. Pohjois-Ruotsissa taas on työvoimapulaa, ja siellä voi olla helpompaa saada töitä. Erityisesti, jos ei ole vielä työskennellyt Ruotsissa, voi olla hyvä perehtyä etukäteen, käydä harjoitushaastatteluissa tai kysyä vinkkejä joltain, joka on jo työskennellyt Ruotsissa. Asuntomarkkinoihin kannattaa myös varautua, ne ovat ihan oma lukunsa.
Sosiaalialalla työskentelemiseen Ruotsissa tarvitaan ruotsin kielen taito. Heidi korostaa, että kieli on keskeinen asia, erityisesti viranomaistyössä, jossa perheiden kanssa viestiminen ja dokumentointi on oleellista.
– Teemme töitä perheiden kanssa ja meidän on osattava ilmaista itseämme sekä suullisesti että kirjallisesti.
Sen sijaan muilla aloilla, kuten vanhustenhoidossa tai päiväkodeissa, voi työskennellä ilman täydellistä kielitaitoa.
– Minut on otettu tosi hyvin vastaan sekä esihenkilöiden että kollegojen taholta. Olen kokenut pieniä kulttuurieroja, esimerkiksi kahvitaukokulttuuriin en ole täysin tottunut. Perjantaisin meillä on yhteiset kahvihetket, joihin yritän ehtiä. Ja sitten yksi juttu: jokainen sähköposti pitää aloittaa sanomalla "toivottavasti sinulla on kaikki hyvin". Miksi minun pitäisi sanoa se jokaiselle? Totta kai toivon, että vastaanottajalla on kaikki hyvin! Heidi naurahtaa lopuksi.
Haastattelu on toteutettu syksyllä 2024.
Seuraa Sotespotteria Instagramissa ja LinkedInissä! Löydä uusi työpaikkasi. Voit rekisteröityä Sotespotteriin täältä.