Puutarhaterapia 8 op (28.1.-27.5.2027)
SnellmanEDU - Kuopio
Kuvaus
Puutarhaterapia-koulutuksessa perehdytään teorian ja käytännön avulla työmenetelmään ja saadaan valmiudet toteuttaa puutarhaterapeuttisia työtapoja eri asiakasryhmien kanssa. Lisäksi perehdytään luonto- ja puutarhaympäristön vaikutukseen ihmisen hyvinvoinnissa ja saadaan välineitä oman jaksamisen tukemiseen.
Luontoyhteys ja työskentely kasvien kanssa saa aikaan myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Puutarhaterapialla on maailmalla pitkät perinteet ja sitä voidaan soveltaa sosiaali- ja terveydenhoitoalalla lähes kaikkiin asiakasryhmiin. Puutarhaterapiaa voit hyödyntää työskennellessäsi esimerkiksi kuntoutuspotilaiden, muistisairaiden tai ikääntyvien kanssa. Voit hyödyntää menetelmiä myös kasvatus- ja opetusalalla lasten ja nuorten kanssa työskennellessä tai työyhteisöissä voimaannuttavana ja stressistä palauttavana tekijänä.
Puutarhaterapian juuret juontavat 1600-luvun Yhdysvaltoihin. Eurooppaan se rantautui 1800-luvulla ja Suomeen 1900-luvun alussa. Puutarhaterapian perusajatuksena on: kun ihminen hoitaa luontoa, myös luonto hoitaa ihmistä. Luonnon myönteisistä vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin on viime vuosina saatu runsaasti lisää tieteellistä näyttöä.
Sisältö
Päivä 1
Mitä puutarhaterapia on?
Puutarhaterapeuttisten menetelmien hyödyntäminen omassa työssä
Vuoden kierto puutarhaterapian näkökulmasta
Miellekartta oman työskentelyn tukena
Kouluttaja: Johanna Lilja
Päivä 2
Mentalisoiva (mielentävä) työskentelytapa puutarhaterapiassa – miten kuulla ja ymmärtää toisen ihmisen kokemusmaailmaa?
Mentalisointi – miten pitää toisen mieli mielessä?
Mielentäminen ja hermoston toiminta
Vireystilat ja säätely
Vuorovaikutus ja sen osa-alueet
Aistit ja kehollisuus mielentävässä työotteessa
Kouluttaja: Maarit Engberg
Oman puutarhaterapeuttisen tuokion suunnittelu
Psyykkinen ja fyysinen kuntoutus asiakastyössä
Puutarhaterapia oman jaksamisen tukena
Kouluttaja: Johanna Lilja
Päivä 3
Kädentaitoja ja tekniikoita
Aistit ja niiden merkitys
Aistilaatikoiden merkitys ja toteutus
Kasvualustat, kasvien hyvinvointi, kasvioppia ja ravinteet
Puutarhaterapia menetelmät eri vuodenaikoina
Kouluttaja: Johanna Lilja
Päivä 4
Tekniikoita ja kasvioppia
Luonto- ja puutarhaympäristön vaikutus ihmisen hyvinvointiin
Puutarhaterapian vaikutus ihmiseen
Oman puutarhaterapiatuokion esittely ja toteutus
Kouluttaja: Johanna Lilja
Päivä 5
Käytännön tekniikat (toteutamme eri tekniikoita ja puutarhaterapiassa tehtäviä menetelmiä)
Koulutuksen päättyminen, todistukset
Kouluttaja: Johanna Lilja
Aika ja paikka
to 28.1.2027 klo 9.00–16.00 Kuopiossa
to 25.2.2027 klo 9.00–15.00 etänä
to 1.4.2027 klo 9.00–15.00 etänä
to 29.4.2027 klo 9.00–15.00 etänä
to 27.5.2027 klo 9.00–16.00 Kuopiossa
Etäpäivät toteutetaan Zoomissa. Tarkemmat ohjeet ja tiedot lähetään sähköpostissa ennen koulutuksen alkua.
Kohderyhmä
Koulutus soveltuu esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille, puutarha-alan henkilöstölle, nuorisotyötä ja vapaaehtoistyötä tekeville sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Koulutuksesta saat monipuolisen työvälineen omaan ammattiisi ja osaamisalaasi.
Osaamistavoitteet
Koulutuksessa perehdytään teorian ja käytännön avulla työmenetelmään ja saadaan valmiudet toteuttaa puutarhaterapeuttisia työtapoja eri asiakasryhmien kanssa. Lisäksi perehdytään siihen, kuinka luonto- ja puutarhaympäristö vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ja saadaan välineitä oman jaksamisen tukemiseen.
Koulutuksen jälkeen osallistuja:
- osaa suunnitella pitkäkestoisen puutarhaterapeuttisen työtoiminnan, ottaen huomioon eri vuodenaikoina tapahtuvat toiminnot ja työt.
- hallitsee eri kädentaitojen tekniikat ja menetelmät.
Osaamisen arviointi
Osaaminen arvioidaan asteikolla hyväksytty / hylätty
Osaamisen arviointi perustuu välitehtäviin, harjoituksiin ja lopputyöhön. Koulutuksen hyväksytty suorittaminen edellyttää kaikkien välitehtävien ja lopputyön hyväksyttyä arviointia.
Hyväksytty koulutuksen suorittaminen edellyttää läsnäoloa kaikkina koulutuspäivinä.
Arviointikriteerit
Hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija osaa:
- osoittaa perehtyneisyytensä puutarhaterapian tietoperustaan
- soveltaa opittuja tietoja käytännössä
- ottaa huomioon vuodenaikojen merkityksen toiminnassa
- käyttää tarkoituksenmukaisesti oppimiaan kädentaitoja ja tekniikoita
- suunnitella ja organisoida pitkäkestoisen puutarhaterapeuttisen työtoiminnan
- osaa toimia turvallisesti ja vastuullisesti puutarhaterapeuttisen toiminnan vetäjänä
Opiskelijan osaamisen arvioinnista viedään merkintä Koski-tietovarantoon, mikäli opiskelija näin haluaa. Opiskelija antaa koulutuksen alkuvaiheessa suostumuksen osaamisen arvioinnin kirjaamisesta Koski-tietovarantoon. Tällöin koulutuksessa hankittu osaaminen on tunnistettavissa ja tunnustettavissa myöhemmissä opinnoissa tai työelämässä. Koulutuksesta saa myös kirjallisen todistuksen.
Kouluttajat

Johanna Lilja, puutarhaterapeutti, floristimestari, puutarhuri
Johanna on Monipalvelu Lilja Oy:n yrittäjä ja pitkän linjan puutarha-alan ammattilainen. Hän on työskennellyt puutarha-alalla kolmenkymmenen vuoden ajan. Uran Johanna on aloittanut kukka- ja puutarhakaupan palveluksessa sekä toiminut pitkään puutarha-alan ammattiaineiden opettajana OSAO:n puutarhatalouden yksikössä ja Jedu Haapaveden yksikössä. Puutarhaterapeutti opinnot Johanna on suorittanut vuonna 2006 Kalervo Nikkilän opissa.
Maarit Engberg, psykoterapeutti, perhe- ja paripsykoterapeutti, ratkaisukeskeinen kuvataidepsykoterapeutti
Toteutus:
Koulutus sisältää viisi koulutuspäivää, joiden välissä työstetään oppimista tukevia ja syventäviä välitehtäviä. Opinnoissa paneudutaan käytännön harjoitustehtävien avulla erilaisille ryhmille suunnattuun puutarhaterapeuttiseen toimintaan.
Koulutuksen aikana opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat puutarhaterapeuttisen tuokion valitsemalleen kohderyhmälle. Lisäksi opiskelijat suunnittelevat ja valmistavat aisteihin liittyvän työn.
Maksimiosallistujamäärä 25 henkilöä
Hinta:
840 €
Hinta sisältää lähipäivien materiaalit.
Hinta ei sisällä, eikä siihen lisätä arvonlisäveroa. Maksusuunnitelma 2-4 erää. Meillä voit myös neuvotella henkilökohtaisen maksusuunnitelman ilman lisäkuluja. Ilmoittaudu 16.12.2026 mennessä SnellmanEDUn verkkokaupassa.
Lisätietoja:
Niina Räsänen, koulutussuunnittelija
niina.rasanen(a)snellmanedu.fi
044 746 2863
asiakaspalvelu
asiakaspalvelu(a)snellmanedu.fi
044 746 2840